Sulkaset
Sulkaset järjestää sulkapallovalmennusta Tampereella junioreille, aikuisharrastajille ja kilpapelaajille. Junioritoiminta muodostuu harraste- ja kilpajunioriryhmistä sekä perhesulkisryhmästä. Junioritoiminnan tavoitteena on lasten ja nuorten liikuntaharrastuksen edistäminen ja sulkapallon perustaitojen opettaminen sekä uusien juniorien saaminen mukaan kilpailutoimintaan. Perhesulkiksen tavoitteena on kehittää 4-7 -vuotiaiden liikunnallisia taitoja ja edistää perheissä yhdessä tekemisen iloa ja liikunnallista elämäntapaa. Sporttikortin avulla voit tulla tutustumaan […]
Pirkkalan Pirkat / Salibandy
Pirkkalan Pirkkain toiminta-ajatuksen mukaan seura kehittää urheilu- ja liikuntatoimintaa siten, että mahdollisimman moni kuntalainen voisi harrastaa fyysisen, psyykkisen ja sosiaalisen hyvinvointinsa edistämiseksi kunto-, kilpa- tai huippu-urheilua, kukin kykyjensä ja tarpeidensa mukaan. Pirkkalan Pirkkain slogan on Iloisesti liikuttaa – Pirkkalan Pirkat. Pirkkalan Pirkkain unelma on, että seura tunnetaan valtakunnallisesti laadukkaana ja monipuolisena urheiluseurana.
YMCA Tampere
YMCA Tampereessa voit harrastaa liikuntaa ja urheilua, musiikkia, partiota, esportsia, osallistua leiritoimintaan ja koululaisten iltapäiväkerhoihin, käydä kohtaamispaikoissa tai hakeutua pajatoimintaan. Koripallotoiminta on matalan kynnyksen avointa toimintaa, jonka tavoitteena on tarjota mahdollisimman monelle lapselle mieluisa harrastus iltapäivisin. YMCA Esports junioritoiminta tarjoaa nuorille turvallisen ympäristön, jossa voi kehittyä kokonaisvaltaisesti pelaajana ja ihmisenä. Tarjoamme harrastusmahdollisuuden niin aloittelijoille kuin […]