Vesihelmen Uimaseura, VeUs

Vesihelmen uimaseura (VEUS) on virkeä ja pirteä kilpauinnin kasvattajaseura. Seurasta on kasvanut useita SM-tason kilpauimareita, mutta ennen kaikkea jokainen lapsi ja nuori saa seurasta uusia kavereita, kokemuksia ja liikkumisen iloa.

Lue lisää

Tanssiurheiluseura Fortus

Tanssi on harrastus, josta saat  iloa ja hyötyä. Fortuksessa voi harrastaa myös kilpatanssia (vakiotansseja ja latinalaisia tansseja), salsaa ja bailatinoa.

GummiWihta

Sauna- ja sukellusseuraa vuodesta 2000 alkaen. Lasten toiminnassa harjoitellaan uintia, snorkkelisukellusta, pelastamista ja pelastautumista unohtamatta leikkiä ja leikkimielisyyttä. Nuorille ja aikuisille seura järjestää laitesukellusta.

Feeniks Basket

Feeniks Basket on forssalainen junioriseura, jossa koripalloa voi harrastaa sekä pelkästä pelaamisen ilosta että omia rajoja testaten jopa kansainvälisille kentille saakka. Lapsiystävällisyydestään tunnustuksen saanut seura liikuttaa vuosittain yli 200 lasta ja nuorta. Feeniks Basket perustettiin keväällä 2017, kun Forssan Alku ja Forssan Koripojat päättivät yhdistää junioritoimintansa uuden seuran alle.

Forssan Tennisseura

Forssan Tennisseura on perustettu vuonna 1977. Seurassa voit harrastaa tennistä, sulkapalloa sekä uusina lajeina padelia ja Pickleballia.